Pankit saavat Pohjoismaisesti korkeimmat indeksipisteet COVID-19-tilanteen hoidosta

Eri toimialoista pankit ovat hoitaneet COVID-19-tilanteen parhaiten Suomessa Pohjoismaisesti verrattuna, toisaalta kaikkein tyytyväisimpiä kuluttajat ovat telekommunikaatioyhtiöiden toimintaan epidemian aikana.  Graafin Indeksipisteet tuotetaan asteikolla 0–100, jossa 75 voidaan tulkita erittäin hyväksi. Toimialojen asiakastyytyväisyys laskussa COVID-19-tilanne vaikuttaa pääasiassa laskevasti eri toimialojen asiakastyytyväisyyteen. Tämä nähdään verratessa eri toimialojen asiakastyytyväisyyttä vuoden 2019 toimialatutkimuksiin. Sekä pankki-, vakuutus-, telekommunikaatio-, henkilöliikenne-, että energia-ala ovat laskeneet asiakastyytyväisyyden osalta merkittävästi vuodesta 2019. Tyytyväisyys vakuutusalaan on laskenut kaikkein merkittävimmin.  COVID-19-tutkimuksen kysymykset ovat pelkistetympi versio EPSI toimialatutkimuksen asiakastyytyväisyyttä mittaavista kysymyksistä. Vertailut toimialatutkimukseen eivät ole 100% verrannolliset, kuitenkin suuntaa antavat. Tarkemmat vertailut asiakastyytyväisyyden eroista saadaan taas syksyn 2020 toimialatutkimuksen jälkeen. Tarkastellessamme taas kuluttajien luottamusta eri toimialoihin, huomaamme myös luottamuksen laskeneen.Huomionarvoista kuitenkin on, että Energia-ala on onnistunut nostamaan kuluttajien luottamusta COVID-19-epidemian myötä. ”Tässä...

Lue lisää ›

Suomen Pankilta 188 miljoonaa euroa valtiolle

Pankkivaltuusto on 20.3.2020 vahvistanut Suomen Pankin tilinpäätöksen ja päättänyt, että pankki tulouttaa valtiolle 188 milj. euroa. Suomen Pankin vuoden 2019 tulos on 320 milj. euroa. Pankin tuotot muodostuvat rahapolitiikan toteuttamisesta sekä rahoitusvarallisuuden sijoittamisesta. Tuotoilla katetaan pankin toiminnan kulut ja varaukset. Pankkivaltuusto on tänään vahvistanut Suomen Pankin tilinpäätöksen ja päättänyt Suomen Pankin johtokunnan esityksestä, että pankki tulouttaa valtiolle 188 milj. euroa. Suomen Pankin tilintarkastettu tulos tilikaudelta 2019 on 320 milj. euroa. Suomen Pankista annetun lain mukaan voitosta käytetään puolet vararahaston kartuttamiseen ja muu osa siirretään käytettäväksi valtion tarpeisiin. Lain mukaan voitonjaosta voidaan päättää toisin, jos se on pankin taloudellisen aseman tai vararahaston suuruuden vuoksi perusteltua. Voitonjakoesitystä tehdessään johtokunta arvioi, että Suomen Pankin vakavaraisuus on riittävä kattamaan pankin tehtävien hoitamisesta johtuvat riskit....

Lue lisää ›

OmaSp onnistui 250 miljoonan euron joukkovelkakirjalainan liikkeeseen laskussa

Oma Säästöpankki onnistui 250 miljoonan euron joukkovelkakirjalainan liikkeeseen laskussa myös vallitsevassa markkinatilanteessa. Ostajat olivat pääosin Euroopasta (98%) ja yli puolet kaupoista tuli Pohjoismaista (62 %). "Jälleen kerran hieno osoitus markkinoiden luottamuksesta pankkiamme kohtaan. Joukkovelkakirjalainalla on tärkeä merkitys kyvykkyyteemme vastata asiakkaiden kasvaneeseen kysyntään ja heidän luottojen uudelleen järjestelyihin. Pankkina olemme vahvasti sitoutuneet toimimaan Suomessa yhteiskunnan hyvinvoinnin puolesta", kertoo toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi. Liikkeeseen laskettu joukkovelkakirjalaina on OmaSp:n 1,5 miljardin joukkovelkakirjalainan alla ja sen maturiteetti on 3 vuotta. Lainalle maksetaan vuosittain korkoa 0,125 %. Lähde: STT

Lue lisää ›

Suomen Pankin säännöt vastapuolille ja asiakkaille

Suomen Pankki laskee lainasaamisten vähimmäiskokoa kotimaisessa vakuuskäytössä Suomen Pankki on päättänyt laskea soveltamaansa vähimmäiskokoa kotimaisessa vakuuskäytössä oleville lainasaamisille 25 000 euroon. Lainasaamisten on täytettävä vähimmäiskoon vaatimus sillä hetkellä, kun ne toimitetaan vakuudeksi. Muutos astuu voimaan välittömästi. Lähde: STT Info

Lue lisää ›

Asuntolainakanta kasvoi yhä nopeasti helmikuussa 2020

Helmikuun 2020 lopussa luottolaitosten myöntämien euromääräisten asuntolainojen kanta oli 100,5 mrd. euroa (suomalaisille kotitalouksille myöntämien 99,8 mrd. euroa). Lainakannan keskikorko oli 0,89 %. Asuntolainakannan vuosikasvu oli pitkään kahden prosentin tuntumassa. Viimeisen vuoden aikana kasvu on nopeutunut, ja se oli 2,8 % helmikuun 2020 lopussa. Edellisen kerran lainakanta kasvoi tätä nopeammin syyskuussa 2013. Uusia asuntolainoja kotitaloudet nostivat helmikuussa 1,6 mrd. euron edestä. Uusien lainanostojen osalta helmikuu on yleensä hiljainen kuukausi. Helmikuussa 2020 uusia nostoja tehtiin kuitenkin poikkeuksellisen vilkkaasti verrattuna aiempien vuosien helmikuun nostoihin. Uusien nostojen keskikorko laski tammikuusta ja oli 0,71 % helmikuussa 2020. Helmikuussa 2020 asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika kasvoi hieman ja oli 20 vuotta ja 8 kuukautta. Tyypillisin uusien asuntolainojen takaisinmaksuaika Suomessa tällä hetkellä on 24–26 vuotta. Tällaisia on lähes...

Lue lisää ›

Lasten ja nuorten hyvinvointiin 5 miljoonaa euroa S-Pankin ja FIMin johdolla – sijoittajina muun muassa S-ryhmä, LähiTapiola ja Sitra

8 suomalaista organisaatiota sijoittaa yhteensä viisi miljoonaa euroa pääomarahastoon, josta rahoitetaan lasten ja nuorten hyvinvointia tukevaa sekä syrjäytymistä ennakoivaa ja ehkäisevää toimintaa. Pääomarahasto on osa Lapset SIB -hanketta, jossa kunnat, sijoittajat, järjestöt ja yritykset yhdistävät voimansa lasten, lapsiperheiden ja nuorten hyvinvoinnin tueksi. Muun muassa S-ryhmä (HOK-Elanto, Suur-Seudun Osuuskauppa ja S-Pankki), LähiTapiola, Sitra, Espoon kaupunki, Samfundet Folkhälsan ja Tradeka sijoittavat yhteensä viisi miljoonaa euroa lasten ja nuorten hyvinvointia edistävään Lapset SIB -hankkeeseen kytkeytyvään pääomarahastoon. ”Isänä ja tämän pääomarahaston salkunhoitajana olen ylpeä tästä projektista. Lapset SIBin ansiosta apua tarvitseville lapsille ja nuorille on tarjolla sellaista varhaisen vaiheen tukea, joka täydentää yhteiskunnan tarjoamia palveluita. Esimerkiksi kuntien lastensuojeluun budjetoidut varat menevät usein lakisääteisiin, korjaaviin palveluihin, eikä niillä ole mahdollisuutta investoida ennakoiviin ja ehkäiseviin toimenpiteisiin”,...

Lue lisää ›

Suomen Pankki päätti uusista toimista yritysten ja kotitalouksien rahoituksen turvaamiseksi koronapandemian aikana

Suomen Pankin johtokunta kokoontui tänään sunnuntaina 15.3.2020 ja teki päätöksiä, joilla tähdätään koronapandemian aiheuttamien maksu- ja kassavaikeuksien helpottamiseen sekä kotitalouksien ja yritysten, etenkin pk-yritysten rahoituksen saatavuuden varmistamiseen. Päätökset on valmisteltu yhteistyössä valtioneuvoston ja keskeisten viranomaisten kanssa ja vuoropuhelussa toimialan kanssa. Ne täydentävät EKP:n neuvoston aikaisempia päätöksiä likviditeetin ja luotonannon varmistamiseksi euroalueella. Suomen Pankki arvioi tiiviissä yhteistyössä kotimaisten, eurooppalaisten ja pohjoismaisten viranomaisten kanssa rahoitusmarkkinoiden vakautta ja erityisesti rahoituksen välittymisen kehitystä. Tavoitteena on osaltaan helpottaa luottolaitoksien kykyä huolehtia yritysten ja kotitalouksien rahoittamisesta ja lieventää pandemian negatiivisia talousvaikutuksia. Finanssivalvonnan johtokunta on käynnistänyt työn kansallisen päätöksenteon piiriin kuuluvien pääomavaatimusten tason pikaiseksi tarkistamiseksi. Suomen Pankki toimi vuosina 2009–2018 sijoittajana kotimaisilla yritystodistusmarkkinoilla. Toiminta lopetettiin markkinoiden volyymien supistuttua huomattavasti yritysten rahoitustarpeiden pienenemisen myötä. Viimeaikojen tapahtumat ovat heikentäneet...

Lue lisää ›

Visa tutki: 66 % naisyrittäjistä kokee rahoituksen saamisen hankalaksi

Visa julkistaa naistenpäivän kunniaksi myös uudet yhteistyökumppaninsa naisten yrittäjyyden tukemiseen: Hand in Hand International ja IFundWomen SAN FRANCISCO – 3.3. 2020 – Maaliskuu on omistettu naisille: Yhdysvalloissa vietetään Women’s History Monthia, ja meillä Suomessakin ainakin kansainvälistä naistenpäivää 8.3. ja Minna Canthin ja tasa-arvon päivää 19.3. Ajankohtaan sopivasti Visa (NYSE:V) on julkistanut kaksi uutta kumppanuutta, jotka tukevat Visan sitoutumista naisten taloudellisen itsenäisyyden vahvistamiseksi kaikkialla maailmassa. Hand In Hand International ja IFundWomen auttavat Visan kanssa naisyrittäjiä tarjoamalla näille koulutusta ja rahoitusta. Naisten yrittäjyys on kasvanut viime vuosina nopeammin kuin miesten yrittäjyys, ja tällä hetkellä maailmassa on 250 miljoonaa naisyrittäjää.  “Naiset ovat talouden voimavaroja joka puolella maailmaa ja yhä useammin myös uusien yritysten taustalla. Visa haluaa tarjota verkostonsa, brändinsä ja taloudellisen tukensa alati...

Lue lisää ›

Verohallinto on julkaissut uusia ohjeita yritysverotukseen

Koneiden ja laitteiden korotetut poistot verovuosina 2020–2023Verohallinto on antanut ohjeen koneiden, kaluston ja muun niihin verrattavan irtaimen käyttöomaisuuden korotuista poistoista annetun lain (1572/2019) soveltamisesta. Korotettujen poistojen kohteena olevien koneiden, kaluston tai muun irtaimen käyttöomaisuuden pitää olla uutena hankittu ja käyttöönotto tapahtunut aikaisintaan 1.1.2020. Tiettävästi korotetut poistot voi tehdä myös itse valmistetusta irtaimesta käyttöomaisuudesta, vaikka ohjeessa tätä ei ole nimenomaisesti kerrottu. Ohjeessa käsitellään muun muassa korotettujen poistojen kohteena olevien hyödykkeiden myynti- ja vahinkotilanteita ja sitä, että hankintameno, kauppahinta ja vakuutuskorvaus käsitellään hyödykekohtaisesti lain soveltamisvuosien ajan. Tili- ja veropäivillä 2020 kerrottiin tammikuussa, että kirjanpitolautakunta on laatimassa omaehtoista lausuntoa korotettujen poistojen kirjanpitokäsittelyä varten. Kirjanpitolautakunta julkaissee lausunnon jo maaliskuun aikana. Aihe on esillä myös Tilisanomien numerossa 3/2020, jossa tilitoimistoyrittäjä ja HT-tilintarkastaja Sirpa Koponen kertoo...

Lue lisää ›

KARKEILLE KORKOA

Pahanpäivän varalle säästäminen on meillä suomalaisilla verissä. Vähän niin jonottaminenkin. Molempiin olisi jo parempia vaihtoehtoja.Olin pienenä kova innostumaan uusista asioista. Roope Ankka sai minut innostumaan säästämisestä, mutta rahan sijaan säästin tietysti karkkia - mitäpä muutakaan.  Kymmenenvuotiaana talletin reilun vuoden ajan osan karkkipäivien, juhlien ja messujen sokerisaldosta suureen lasipurkkiin, jonka kätkin vaatekaappiin villasukkien taakse. Se oli salainen huoltovarastoni, jota säästin hämmentävällä kärsivällisyydellä.  Lopulta kaikki kaatui touhun päämäärättömyyteen. En nimittäin säästänyt mitään erityistä merkkipäivää tai tapahtumaa varten, ja mitään etua sokerin panttaamisesta ei ollut. Karkkeja ei tullut yhtään lisää. Päinvastoin. Kävi nimittäin niin, että suklaa ja halvat messukarkit sulivat jättimäiseksi sokerin ja käärepaperien kokkareeksi, jota ei saanut purkista ilman talttaa. Tämä harmillinen takaisku ei tietenkään estänyt minua syömästä säästöjäni (kirjaimellisesti), mutta paremminkin olisi kai voinut...

Lue lisää ›