Suomen Pankki päätti uusista toimista yritysten ja kotitalouksien rahoituksen turvaamiseksi koronapandemian aikana

Suomen Pankin johtokunta kokoontui tänään sunnuntaina 15.3.2020 ja teki päätöksiä, joilla tähdätään koronapandemian aiheuttamien maksu- ja kassavaikeuksien helpottamiseen sekä kotitalouksien ja yritysten, etenkin pk-yritysten rahoituksen saatavuuden varmistamiseen. Päätökset on valmisteltu yhteistyössä valtioneuvoston ja keskeisten viranomaisten kanssa ja vuoropuhelussa toimialan kanssa. Ne täydentävät EKP:n neuvoston aikaisempia päätöksiä likviditeetin ja luotonannon varmistamiseksi euroalueella.

Suomen Pankki arvioi tiiviissä yhteistyössä kotimaisten, eurooppalaisten ja pohjoismaisten viranomaisten kanssa rahoitusmarkkinoiden vakautta ja erityisesti rahoituksen välittymisen kehitystä. Tavoitteena on osaltaan helpottaa luottolaitoksien kykyä huolehtia yritysten ja kotitalouksien rahoittamisesta ja lieventää pandemian negatiivisia talousvaikutuksia. Finanssivalvonnan johtokunta on käynnistänyt työn kansallisen päätöksenteon piiriin kuuluvien pääomavaatimusten tason pikaiseksi tarkistamiseksi.

Suomen Pankki toimi vuosina 2009–2018 sijoittajana kotimaisilla yritystodistusmarkkinoilla. Toiminta lopetettiin markkinoiden volyymien supistuttua huomattavasti yritysten rahoitustarpeiden pienenemisen myötä. Viimeaikojen tapahtumat ovat heikentäneet rahoitusmarkkinoiden toimintakykyä ja kasvattaneet yritysten rahoitustarpeita. Tämän johdosta Suomen Pankki on päättänyt palauttaa toimintansa kotimaisella velkapaperimarkkinalla. Ohjelman koko on ensivaiheessa 500 milj. euroa.

”Nyt tarvitaan nopeasti vaikuttavia toimia, joilla turvataan yritysten rahoitus, työpaikkojen säilyminen ja kotitalouksien selviytyminen koronapandemian paineessa. Suomen Pankki valmistelee kriisipakettia toimivaltaansa kuuluvien asioiden osalta yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Päätöksemme ovat linjassa eurooppalaisten ja kansainvälisten päätösten kanssa”, totesi Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn.

Euroopan keskuspankin neuvosto päätti 12.3.2020 laajoista rahapoliittisista toimista. Päätöksillä pyritään varmistamaan pankkien likviditeetin riittävyys ja estämään rahan hinnan tarpeeton nousu. Pankit saavat lainata uusista ja jo aiemmin käynnistetyistä rahoitusoperaatioista rahaa erittäin suotuisin ehdoin. Lisäksi EKP kasvattaa rahapoliittisen arvopaperiostojensa määrää 120 miljardilla eurolla kumulatiivisesti vuoden loppuun mennessä. ”EKP:n uudet päätökset ovat mittava ja vaikuttava paketti. EKP:n päätösten avulla helpotetaan likviditeetin saatavuutta ja varmistetaan yritysten ja kotitalouksien luoton saantia koko euroalueella ja myös Suomessa”, painotti pääjohtaja Olli Rehn.

Lähde: STT Info