Asuntolainakanta kasvoi yhä nopeasti helmikuussa 2020

Helmikuun 2020 lopussa luottolaitosten myöntämien euromääräisten asuntolainojen kanta oli 100,5 mrd. euroa (suomalaisille kotitalouksille myöntämien 99,8 mrd. euroa). Lainakannan keskikorko oli 0,89 %. Asuntolainakannan vuosikasvu oli pitkään kahden prosentin tuntumassa. Viimeisen vuoden aikana kasvu on nopeutunut, ja se oli 2,8 % helmikuun 2020 lopussa. Edellisen kerran lainakanta kasvoi tätä nopeammin syyskuussa 2013.

Uusia asuntolainoja kotitaloudet nostivat helmikuussa 1,6 mrd. euron edestä. Uusien lainanostojen osalta helmikuu on yleensä hiljainen kuukausi. Helmikuussa 2020 uusia nostoja tehtiin kuitenkin poikkeuksellisen vilkkaasti verrattuna aiempien vuosien helmikuun nostoihin. Uusien nostojen keskikorko laski tammikuusta ja oli 0,71 % helmikuussa 2020.

Helmikuussa 2020 asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika kasvoi hieman ja oli 20 vuotta ja 8 kuukautta. Tyypillisin uusien asuntolainojen takaisinmaksuaika Suomessa tällä hetkellä on 24–26 vuotta. Tällaisia on lähes puolet kaikista uusista asuntolainoista. Takaisinmaksuajaltaan pisimpiä, yli 29 vuoden asuntolainoja myönnetään vähemmän. Niiden osuus oli 7,0 % helmikuussa 2020.

Hallitus tiedotti 12.3.2020 päättämistään koronavirustilanteeseen liittyvistä suosituksista. Tämä näkyi myös kuluttajien toiminnassa Suomessa. Tilastokeskus kerää tietoja kuluttajien luottamuksesta. Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamus säilyi ennallaan vielä helmikuussa, mutta heikkeni maaliskuussa [1]. Saldoluku oli helmikuussa −4,5 ja laski maaliskuussa −7.1:een. Muutokset saattavat näkyä lainapäätöksissä tulevina kuukausina.

Lainat

Kotitalouslainoista oli helmikuun lopussa kulutusluottoja 16,7 mrd. euroa ja muita lainoja 17,7 mrd. euroa. Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin helmikuussa 1,6 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko nousi tammikuusta ja oli 2,3 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli helmikuun lopussa 92,4 mrd. euroa, mistä oli asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja 35,3 mrd. euroa.

Talletukset

Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli helmikuun lopussa 96,1 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,10 %. Talletuskannasta oli yön yli talletuksia 83,3 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 4,6 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat helmikuussa 0,2 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli helmikuussa 0,19 %.

Lisätietoja antavat

Ville Tolkki, puh. 09 183 2420, sähköposti: ville.tolkki(at)bof.fi
Anu Karhu, puh. 09 183 2228, sähköposti: anu.karhu(at)bof.fi

Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 4.5.2020 klo 13.

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja -grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla.

Lähde: STT Info