Toukokuu nousukuukausi osakemarkkinoilla – öljyn hinnan toipuminen sai sijoittajat tankkaamaan Nestettä

Toukokuussa suomalaiset Danske Bankin yksityissijoittajat olivat myyntipäällä. Myyntejä oli euromääräisesti hieman enemmän kuin ostoja kuukauden aikana, ja etenkin sijoittajat kevensivät amerikkalaisia osakkeita.

Toukokuu oli nousukuukausi – etenkin suomalaiset osakkeet, mutta myös eurooppalaiset ja amerikkalaiset osakkeet nousivat, ja sijoittajat saattoivat nähdä tässä mahdollisuuden kotiuttaa voittoja.

”Markkinoita tukivat toukokuun aikana Kiinan asettama esimerkki talouden elpymisestä rajoitustoimien purkamisen jälkeen, eri maissa käynnistynyt talouksien asteittainen avautuminen sekä varovaisen positiiviset uutiset lääkekehitysrintamalta koronavirukseen liittyen. Vaikka talous onkin kärsinyt koronaviruksesta rajusti, pitkäkestoinen talouden taantuma voidaan arviomme mukaan välttää”, toteaa senioristrategi Kaisa Kivipelto.

Riskejäkin on toukokuussa noussut horisonttiin muun muassa kiristyneiden Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteiden muodossa, mutta toistaiseksi tilanne ei ole pahentunut niin, että osakemarkkinat olisivat huolestuneet liikaa. Kautta kaupankäyntitilastojen on nähtävissä pientä mielenkiintoa myös syklisempiin osakkeisiin, mutta kuitenkin ostetuimpien joukosta löytyy vielä useita defensiivisiä tai muuten rakenteellisista kasvutrendeistä hyötyviä osakkeita.

Suomessa netto-ostetuin Neste

Suomen kaupankäyntitilastoista esiin nousee Neste, joka on noussut viime kuukauteen verrattuna vaihdetuimpien osakkeiden joukkoon ja oli myös netto-ostetuin osake toukokuussa Suomen osakemarkkinalta.

”Nesteen tuloksentekokykyyn vaikuttaa yhäkin öljyn hintataso, vaikka uusiutuvan dieselin osuus on nykyään merkittävä. Toukokuussa öljyn hinta on toipunut kohtuullisesti ja lisäksi tuotemarginaalit ovat olleet hyvillä tasoilla, ja tämä on mahdollisesti kannustanut sijoittajia lisäämän omistuksia myös Nesteessä”, Kivipelto arvioi.

Yhdysvalloissa teleoperaattori AT&T nousi vaihdetuimmaksi osakkeeksi toukokuussa. Yhtiö raportoi huhtikuun lopussa odotusten mukaisen tuloksen. Toukokuussa osake sai mahdollisesti lisää tukea lähestyvästä HBO Maxin julkaisusta, jonka osa AT&T:n asiakkaista saavat ilman erillistä maksua.

Saksasta sijoittajat innostuivat ostamaan muun muassa Lufthansan osakkeita. Lentoyhtiöt ovat kärsineet merkittävästi koronaviruksen rajoitustoimista, mutta talouksien vähittäinen avaaminen yhdessä Lufthansalle kohdennetun 9 miljardin euron tukipaketin kanssa on lisännyt mielenkiintoa yhtiön osakkeeseen.

Lisätietoja: Senioristrategi Kaisa Kivipelto, Danske Bank, puh. 050 434 6230. kaisa.kivipelto@danskebank.fi

Tietoa vertailusta

  • Osakkeiden ostomaat perustuvat Danske Bankin suomalaisten asiakkaiden tekemiin kauppoihin toukokuussa 2020.

Lähde: STT Info