Asuntokauppa käy Suomessa ennusteita vilkkaampana

Asuntokauppa on vastoin ennusteita vilkastunut Suomessa viime maaliskuusta lähtien. Käytettyjen asuntojen kauppamäärät ovat kasvaneet, ja myös kohteita on tullut selvästi aiempaa enemmän myyntiin. Sp-Kodissa on kesäkuukausien aikana rikottu kaikkien aikojen ennätyksiä sekä kauppamäärissä että liikevaihdossa. Myös kotitalouksien asunnonostoaikeet ovat poikkeuksellisen korkealla Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mukaan (1).

– Asuntomarkkinoiden positiivisuus keväällä ja kesällä on yllättänyt minut, toteaa Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen. – Volyymin ennustettiin laskevan tänä vuonna 2–5 prosenttia. Tällä hetkellä käytettyjen asuntojen markkina on kuitenkin 2,2 prosenttia plussalla ja kokonaismarkkinakin 0,2 prosenttia. Huolimatta kotimaan vaalikeväästä, hallituspohjan muutoksista ja lukuisista kansainvälisistä epävarmuustekijöistä, asuntokauppa on käynyt vilkkaana.

– Sp-Kodilla käy kauppa tällä hetkellä paremmin kuin koskaan. Asuntonäytöillämme on käynyt maaliskuusta lähtien paljon tositarkoituksella liikkeellä olevia asiakkaita, ja myös uusia kohteita tulee jatkuvasti myyntiin ennätysvauhtia. Heinäkuussakin myimme asuntoja lähes 20 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

– Nyt on hyvä aika tehdä kauppoja. Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mukaan seuraavien 12 kuukauden aikana kodinvaihtoa miettivien määrä on tällä hetkellä poikkeuksellisen korkealla Suomessa. Kotitalouksien asunnonostoaikeet ovat nousseet vuoden takaisesta ja alkuvuodesta huomattavasti, Rantanen jatkaa. – Käytetyissä kerros- ja rivitaloasunnoissa hinnat ovat tulleet hieman alaspäin lähes kaikkialla Suomessa pääkaupunkiseutua, Turkua, Tamperetta, Oulua ja Jyväskylää lukuun ottamatta.

– Kuluttajabarometrin mukaan kotitaloudet myös luottavat oman taloutensa positiiviseen kehitykseen, vaikka luottamus Suomen talouden tilanteeseen 12 kuukauden kuluttua onkin merkittävästi heikentynyt.

Asuntokaupan päädraiverit ovat yhä vahvoja

– Asuntomarkkinoihin vahvimmin vaikuttavat tekijät ovat edelleen hyvällä mallilla. Korkojen suhteen ei ole huolta pitkään aikaan, eikä työllisyydessäkään ole tapahtunut olennaisia muutoksia huonompaan suuntaan, sanoo Rantanen. – Vain kuluttajien yleinen luottamus on laskenut vuoden takaisesta. Kuluttajien luottamusindikaattorissa on tapahtunut selkeä muutos huonompaan.

– On todennäköistä, että Euroopan keskuspankki laskee jälleen ohjauskorkoa syyskuussa. Tämän seurauksena pankeille tullee painetta alkaa periä talletuksista maksua asiakkailtaan. Sillä voi olla positiivinen vaikutus asuntokauppaan. Jos tilille kertyneistä säästöistä täytyy alkaa maksaa pankille, saattaa asunnon ostaminen nousta vaihtoehdoksi monelle, Rantanen toteaa.

– Asunnon ostopäätös perustuu aina myös tunteisiin. Vaikka tällä hetkellä kotitalouksien asunnonostoaikeet ovat korkealla ja ihmiset luottavat omaan talouteensa ja hyvinvointiinsa, tilanne voi muuttua nopeasti, jos ikäviä uutisia alkaa tulla enemmän.

– Kun huoli oman talouden suhteen herää, tuntuu turvallisemmalta siirtää asunnonvaihto- ja ostoaikeita myöhempään ajankohtaan. Toivoisinkin, että mediassa nousisi uhkakuvien sijaan vahvemmin esiin talouden positiiviset uutiset sekä kotimarkkinoilta että ulkomailta, Rantanen sanoo. – Uusia kiinnostavia yrityksiä syntyy koko ajan, monet PK-yrityksistämme ovat päässeet hyvään kasvuvauhtiin ja ennätystuloksia tahkotaan kaikenkokoisissa yrityksissä eri puolilla Suomea. 

[1] Tilastokeskus Kuluttajabarometri 2019, heinäkuu