Heinäkuussa osakemarkkinat globaalisti vaakalennossa, mutta pohjoismaiden keskeiset indeksit nousussa

Heinäkuussa suomalaiset Danske Bankin yksityissijoittaja-asiakkaat kävivät aktiivisesti kauppaa kesälomista huolimatta. Suomen osuus vaihdosta pysyi lähellä 80 %. Toiseksi eniten kauppaa käytiin Saksan ja Yhdysvaltain osakemarkkinoilla. Heinäkuussa tuloskausi ja heikkenevä Yhdysvaltain dollari toivat melko isoja alueellisia tuottoeroja eurosijoittajille. Kokonaisuutena suomalaiset yksityissijoittajat olivat netto-ostajia Suomessa ja nettomyyjiä USA:ssa ja Saksassa.

Danske Bankin suomalaiset yksityissijoittaja-asiakkaat olivat heinäkuussa varsin aktiivisia. Yhdysvalloissa selvästi eniten kauppaa käytiin Teslan osakkeella, joka jatkoi heinäkuun alkupuolella kesäkuun lopulla käynnistynyttä rajua nousuaan. Meno on hieman rauhoittunut viime viikkoina, mutta osake on edelleen selvästi korkeammalla kuin kesäkuun lopussa.

Suomessa kauppaa käytiin mukavasti nouseviin kursseihin. Netto-ostetuista Neste ja Nordea raportoivat markkinoiden odotuksiin nähden riittävän hyvät tulokset, ja etenkin Neste jatkoi nousuaan tulosraportin jälkeenkin.

Nettomyydyissä hieman yllättäen kärkisijoilla olivat Finnair ja Outokumpu. Finnairin merkintäoikeusanti päättyi heinäkuun alussa, ja pitkään anti sotki Finnairin osakkeiden hinnoittelua, kun vanhat osakkeet olivat liian kalliita uusiin väliaikaisiin osakkeisiin verrattuna. Heinäkuun alkupuolella osakesarjat yhdistettiin annin ehtojen mukaisesti. Dansken asiakkaat olivat kuitenkin netto-ostajia väliaikaisissa osakkeissa, joiden hinnoittelu oli kuun alussa edullisempaa.

Outokummun osake oli laskutrendillä heinäkuussa, ja lasku jatkui myös elokuun puolella tuloksen raportoinnin jälkeen. Yksityissijoittajien heinäkuun myynnit näyttävät ainakin toistaiseksi onnistuneilta.

Markkinatunnelmia on tukenut globaalisti riittävän hyvin sujuva tuloskausi ja toiveet koronarokotteen kehitystyön edistymisestä. Tuloskausi USA:ssa on itse asiassa sujunut alhaisiin ennakko-odotuksiin nähden historiallisen hyvin. Lisäksi rahapolitiikan ja finanssipolitiikan tuki jatkuu valtavana. Yhdysvalloissa neuvotellaan uudesta finanssipoliittisesta tukipaketista, ja heinäkuussa EU:n toipumisrahastosuunnitelma eteni”, sanoo senioristrategi Tuukka Kemppainen.

Markkinat ovat muutaman kerran viime viikkojen aikana säikähtäneet Kiinan ja USA:n edustajien puheita. Perustavanlaatuiset näkemyserot hiertävät suurvaltojen välejä. Kauppasodan uudelleen leimahtaminen on edelleen markkinoiden suurimpia riskejä. Voi olla, että USA ja Kiina ovat jo uudentyyppisessä suurvaltojen taistelussa, joka jatkuu vuosikymmeniä.”

Kemppaisen mukaan rahapolitiikka on edelleen huippuelvyttävää.

”Keskuspankkien toimista voidaan todeta, että hanat ovat auki. EKP pysyi kesän aikana odotetusti erittäin elvyttävänä. Yhdysvaltain FEDin viesti heinäkuun kokouksessaan oli, että tehdään kaikki mahdollinen niin pitkään kuin tarvitaan.”

Lisätiedot: Senioristrategi Tuukka Kemppainen, Danske Bank, 050 3760596, tuukka.kemppainen@danskebank.fi

DANSKE BANKIN YKSITYISSIJOITTAJIEN OSAKEKAUPANKÄYNTI
HEINÄKUU 2020
MAAKOHTAISET VAIHDOTOSUUS KOKO VAIHDOSTA
Suomi78 %
USA5 %
Saksa5 %
Ruotsi1 %
Norja1 %
Muut maat10 %
Lähde: Danske Bank 
SUOMI
NETTO-OSTETUIMMATNETTOMYYDYIMMÄT
Neste Oyj                                    Finnair Oyj                                  
Nordea Bank Abp (FI) EUR                    Outokumpu Oyj                                
Kesko Oyj B                                  UPM-Kymmene Oyj                              
Admicom Oyj                                  Elisa Oyj A                                  
Metsä Board Oyj B                            Orion Oyj B                                  
VAIHDETUIMMATOSUUS MAAN VAIHDOSTA
Nokia Oyj (FI)                              11 %
Sampo Oyj A                                  8 %
Metso Outotec Oyj                            7 %
Outokumpu Oyj                                7 %
Neste Oyj                                    6 %
Lähde: Danske Bank
  
YHDYSVALLAT
NETTO-OSTETUIMMATNETTOMYYDYIMMÄT
Tesla Inc (US)                              Nikola Corp                                  
Facebook Inc A (US)                          Trimble Inc                                  
Boeing Co.                                  Plug Power Inc.                              
Advanced Micro Devices Inc.                  Berkshire Hathaway Inc. B                    
Alphabet Inc A                              American Airlines Group Inc                  
VAIHDETUIMMATOSUUS MAAN VAIHDOSTA
Tesla Inc (US)                              14 %
Bank of America Corp.                        5 %
Sunworks Inc                                4 %
Amazon.com                                  4 %
Nikola Corp                                  3 %
Lähde: Danske Bank
  
SAKSA
NETTO-OSTETUIMMATNETTOMYYDYIMMÄT
Daimler AG                                  BMW Bayerische Motoren-Werke (Ord)        
Allianz SE                                  Deutsche Bank AG (Regd.)                    
Porsche Automobil Holding (Pref.)            Linde PLC                                    
Commerzbank AG                              Zalando SE                                  
BASF SE                                      Volkswagen (Ord)                            
VAIHDETUIMMATOSUUS MAAN VAIHDOSTA
Munich RE (Regd)                            8 %
Deutsche Lufthansa AG (Regd)(Vink)          8 %
ThyssenKrupp AG                              8 %
Deutsche Bank AG (Regd.)                    8 %
Commerzbank AG                              7 %
Lähde: Danske Bank

Osakkeiden ostomaat perustuvat Danske Bankin suomalaisten asiakkaiden tekemiin kauppoihin toukokuussa.

Tietoa Danske Bankin sijoituspalveluista

Danske Bankin kautta voi ostaa osakkeita seuraavista maista samalla välityspalkkiolla: Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, USA, Saksa, Iso-Britannia, Ranska, Italia, Sveitsi, Kanada, Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Portugali, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tsekki, Unkari, Meksiko.

Välityspalkkiot ovat minimissään 2-8 euroa kaupankäyntiaktiivisuudesta riippuen.

Kattavat markkinainformaatio, uutis- ja analyysipalvelut sekä analyysityökalut saatavilla. Monipuolisilla Sijoittajan lisäpalveluilla asiakas voi räätälöidä kaupankäyntipalvelut juuri omia tarpeitaan vastaavaksi sijoituspäätösten tekemiseksi.

Lähde: STT Info