Jos olet hyvä numeroissa ja edes jonkinverran kiinnostunut urheilusta ja tilastoista, voi olla että olisit hyvä urheiluvedonlyönnissä. Urheiluvedonlyönnissä on kyse kertoimienlaskijoiden voittamisesta, eli niiden kohteiden löytämisessä, mistä kannattaa lyödä vetoa. Pelkästään omalla onnella ja tuurilla ei voi ratsastaa kauaa, vaan pidempiaikainen onnistuminen vaatii koko urheiluvedonlyönnin ymmärtämistä ja kaikkien apukeinojen käyttämistä omien vetojen apuna.
Veikkausvihjeet sisältävät monesti hyviä osioita omien vetojen lopulliseen asettamiseen. Suurimpia kysymyksiä ovatkin oman kassan tilanne, ja kuinka paljon mihinkin kohteeseen kannattaa sijoittaa, ja löytyykö markkinoilta sellaisia kertoimia, jotka ovat oikeasti pelattavissa. Monesti hyväkin kohde on voitu pilata liian heikoilla kertoimilla, ja hyvä yllätyskohde taasen on jätetty kertoimiltaan myös liian matalalle, joten hyvältäkään tuntuvia kohteita ei kannata aina pelata. Onneksi kuitenkin useimmissa maissa Euroopassa ja muualla on mahdollista yksittäisten kohteiden, eli ns. single-kohteiden pelaamiseen, eikä kuten aiemmin oli tapana vähän siellä sun täällä, että pelaajan piti yhdistää kolmen kohteen arviot yhdeksi – ja silloinhan esimerkiksi 50 % voittajasuosikit kolmessa kohteessa muodostavatkin enää vain 12,50 % todennäköisyyden kaikilla osua – ja tuskin niiden kohteiden kertoimet antavat lähellekään sellaista yhdistelmää mitä kannattaisi pelata. Monet vapaa-ajan pelaavat kyllä hakevat jopa 4-6 yllätyskohdetta samalle pelilapulle ja tavoittelevat euron panoksella tuhansia euroja, mutta se vaatii jo monta yllätystä pelikentillä.
Urheilusta on lyöty vetoa niin kauan kuin ihmiset ovat kilpailleet keskenään. Ammatti siitä tuli siinä vaiheessa, kun joku huomasi, että näitä vetoja kannatti ottaa vastaan antamalla ihmisille mahdollisuus voittaa omansa takaisin kertoimella. Nykyaikana kertoimet lasketaan paljolti tietokoneiden avustuksella tai tekeminä ja ihmiset ovat vain välineitä tarkastuksessa ja hienosäädössä. Todella paljon urheilussa perustuu tilastoihin ja niiden ymmärtämiseen ja tietenkin tilasto- ja todennäköisyysmatematiikkaan.
Tilastot valehtelevat
Tilastot kertovat asioita, joita niistä halutaan kaivaa – ja helposti kaivamme tiedoista sellaiset, jotka sopivat omiin perusajatuksiimme. Siksi erilaisten vihjepalveluiden ja veikkausvihjeiden lukeminen on hyväksi, sillä vihjeet saattavat antaakin aivan erilaisen suunnan ajattelulle – jos vain pidämme omat ajatuksemme avoimina. Esimerkiksi aivan uusissa lajeissa kuten eurheilussa, ei vielä päde sellaiset tilastot kuin esimerkiksi jalkapallossa tai koripallossa, jossa tilastollisesti voidaan todennäköisyyslaskennalla tehdä hyvinkin pitkälle vieviä johtopäätöksiä. Mutta eurheilussa on kyse nuorista pelaajista, nuorista joukkueista ja todella pienistä marginaaleista, joissa jopa huonosti nukuttu yö tai liian railakas juhliminen näkyvät heti tuloksissa.
Pelaa ilman matematiikkaa
Voiko sitten urheiluvedonlyöntiä harrastaa ilman matematiikkaa? Voi. Esimerkiksi reissaamalla raveista toisiin ja seuraamalla hevosia ja ohjastajia voi kerätä itselleen tietoa ja taitoa alasta, jonka avulla voi tehdä hyviä arvauksia hevosten kunnosta ja ohjastajien strategioista toisia kohtaan. Tällöin raakatieto lajista voi viedä pidemmälle kuin pelkkä matematiikka.
Myös joukkuelajeissa voi mennä tämän tiedon perusteella, mutta silloin pitää ymmärtää että monet tilastofaktat luovat pelaajien päähän mielikuvia. Esimerkiksi joukkue B ei ole koskaan voittanut joukkue A:ta tämän kotikentällä ja jokainen pelaaja tietää tämän – tästä syntyy jo mentaalinen tila, jonka valmentajan pitäisi avata ennen peliä, mutta onnistuuko siinä, onkin sitten eri tilanne. Jokainen ottelu on erilainen, eikä kukaan tiedä, miten peli päättyy ennenkuin loppuvihellyt kuuluu – vai kuinka moni olisi uskonut että Suomi voittaa ennakkosuosikki Tanskan Kööpenhaminassa 0-1 EM-taipaleensa ensimmäisessä ottelussa – vaikka itse pelissä Tanska voitti maalintekopaikat suurinpiirten 25-1!
Parhaimmillaan urheiluvedonlyönti on livepelaamista pelin ollessa käynnissä – ja pelaajan itsensä ollessa vielä katsomossa, muutamankin euron panostunut nostaa sykettä huomattavasti siitä tilasta, missä se olisi ilman panostusta. Jos et ole koskaan kokenut sitä voiton tunnetta, kun tällaisessa tiukassa ottelussa voitat vaikka vain kymmenen euroa, et tiedä, miksi jotkut ihmiset oikeasti voivat hävitä koko omaisuutensa yhdessä illassa, yhdessä ottelussa.