Pahanpäivän varalle säästäminen on meillä suomalaisilla verissä. Vähän niin jonottaminenkin. Molempiin olisi jo parempia vaihtoehtoja.Olin pienenä kova innostumaan uusista asioista. Roope Ankka sai minut innostumaan säästämisestä, mutta rahan sijaan säästin tietysti karkkia – mitäpä muutakaan. Kymmenenvuotiaana talletin reilun vuoden ajan osan karkkipäivien, juhlien ja messujen sokerisaldosta suureen lasipurkkiin, jonka kätkin vaatekaappiin villasukkien taakse. Se oli salainen huoltovarastoni, jota säästin hämmentävällä kärsivällisyydellä. Lopulta kaikki kaatui touhun päämäärättömyyteen. En nimittäin säästänyt mitään erityistä merkkipäivää tai tapahtumaa varten, ja mitään etua sokerin panttaamisesta ei ollut. Karkkeja ei tullut yhtään lisää. Päinvastoin. Kävi nimittäin niin, että suklaa ja halvat messukarkit sulivat jättimäiseksi sokerin ja käärepaperien kokkareeksi, jota ei saanut purkista ilman talttaa. Tämä harmillinen takaisku ei tietenkään estänyt minua syömästä säästöjäni (kirjaimellisesti), mutta paremminkin olisi kai voinut mennä.
Pahanpäivän varalle vai piristykseksi?
Lapsuuden karkkikatastrofi ei onneksi lannistanut säästöintoa. Sen sijaan omaksuin jo pikkupilttinä peruspessimistisen ajatuksen, että uusi pula-aika voi alkaa milloin vain ja tulevasta voldemortin valtakaudesta selviää vain, jos kaapissa on riittävästi näkkileipää ja sukanvarressa jemmarahaa mustanpörssin makkaraa varten. Sokerisäästöilleni tapahtunut onnettomuus vain vahvisti uskoa varautumisen voimaan. Yllätyksiin onkin hyvä varautua, ja mikään ei ole suomalaisempaa kuin pahanpäivän varalle säästäminen. Toki myös hyviä asioita varten voi säästää: häitä, unelmalomia, vaihto-oppilasvuotta… Säästökohteita riittää. Jos varhainen säästökokemukseni jotain opetti, niin sen, että säästäminen pitää tehdä suunnitelmallisesti.
Valitettavast tulevaisuudenpelkoinen suomalainen ei useinkaan moista mieti, vaan piilottaa rahat patjan alle tai talteen käyttelytilille. Nykyisenä matalien ja jopa negatiivisten korkojen aikana tavalliselta käyttelytililtä ei juuri korkoa saa. Määräaikaisten talletustilien korkokin on pienehkö, ja inflaatio syö sitäkin.
Tulee mieleen karkkipurkin opetukset.
Talletukset tuottamaan
Vuosien varrella säästämisen ongelmaa pähkäillessäni varastoin vaivihkaa jemmarahaa talletustilille. Käyttelytili oli tietysti alituiseen tyhjänä, ja säästötilillä tyhjän panttina seisovat varat olisi mieluusti käyttänyt johonkin piristävään, kuten lomamatkaan. Kehnompanakaan päivänä en silti raaskinut käyttää pahanpäivänvaraa, vaan odotin aina sitä todella karseaa. Voisi sanoa, että sulattelin säästöjäni sokeripaakuksi. Lopulta turhauduin ja päätin kokeilla rahastoja. En odottanut suuria, vaan aloitin pienellä kuukausisummalla. Niin pienellä, että oikeastaan unohdin koko asian nopeasti. Kun lopulta muistin sijoituksen, oli yllätys positiivinen. Suurta tuottoa rahasto ei tuonut, mutta tuottoprosentti oli silti parempi kuin talletustilillä. Olin nimittäin varautunut arvon romahtamiseen, joten tunsin itseni sijoitusguruksi huolimatta siitä, että rahasto oli valittu lähinnä tikkaa heittämällä. Rahastojen seuraaminen oli yllättävän koukuttavaa. Mielenkiinto kasvoi. Tutustuin tarkemmin sijoituslinjauksiin ja salkunhoitajan kommentteihin. Nostin hieman kuukausittaista säästösummaa ja pienensin talletustilille menevää osuutta. Maailma ei kaatunut. Minusta ei tullut rikasta. Jemmaraha alkoi vain kertyä talletustilin sijaan rahastoon, jossa se tuotti aiempaa paremmin. Seurasin silmä kovana arvonnousuja. Kun käyrä välillä laski viivan alle, sydäntä kylmäsi. Verkkopankin pitkän aikavälin tilastoista kuitenkin näin, että hetkittäisistä pudotuksista huolimatta arvo todennäköisesti kasvaisi ajan mittaan. Maltoin mieleni. Pienensin talletustilille menevää osuutta lisää ja otin ensimmäisen rahaston rinnalle uusia, hieman eri kohteisiin sijoittavia vaihtoehtoja. Aluksi uudet sijoitukset painuivat miinukselle ja kirosin valintojani. Pian uudetkin rahastot tasaantuivat. Opin nopeasti, että paras sijoitussuunnitelma oli olla huolehtimatta ja pitää katse horisontissa. Kurssi saattoi vaihdella, mutta yleisesti ottaen osuuksien arvo kasvoi.
Maltti on valttia
Kokonaan en vanhasta talletustilistä luopunut. Sijoitukset voi aina menettää, joten vähän jemmarahaa saa jäädä ihan rahaksi. Jonkin kynnyksen kuitenkin ylitin. Sijoittaminen ei enää vaikuta mahdottomalta ja tuntuu hyvältä nähdä ”tase töissä”. Omalta osaltani asian ratkaisi helppous. Olen liian kärsimätön jonottamaan, mutta rahastomerkinnät sain tehtyä verkkopankissa ilman paineita ja omaan tahtiini. Nyt POP Mobiilin päivityttyä merkintöjen tekeminen ja arvonnousun seuraaminen onnistuu kännykälläkin. Voin tehdä omat (hyvät ja huonot) sijoituspäätökset omia aikojani, ilman jonotusta.
Omaan tahtiini voin myös seurata sijoitusten kehitystä ja sitten joskus lunastaa osuuteni. Tällä kertaa en onneksi tarvitse lunastamiseen talttaa. Verkkopankki riittää.
Lähde: POP Pankki
